Suosikki salaliittoteoria Missing Link -teoriasta.
Eli miksi ihmisen ja eläimen välinen “Missing Link” yhteys on ollut vaikea löytää? No koska tämän teorian mukaan Ihmiset ovat “Maankaltaistaneet” (Terraforming) maapallon ja siirtyneet tänne Marssista. Ihmiset ovat ennen asuneet Marssissa ja ovat teknologisesti kehittyneet niin että pystyivät levittymään Maahan. Kuitenkin Ihminen omilla toimillaan johti Marssin totaaliseen tuhoon tuhoamalla ilmakehänsä, ja pyyhkivät näin aiemmat tiedot ja sivistyksen pois.
Tätät ennen kuitenkin Maapallo ja Mars toimivat hetken aikaa rinnakkain, ensiksi Mars luojiensa paratiisina “Edeninä” josta rikolliset ja muut karkotettiin Maapallolle. Tämän jälkeen ilmasto katastrofin kuitenkin vallatessa Marssin suhdanteet kääntyivät ja valitut pääsivät Maapallolle “Taivaaseen”. Kun taas Marssista tuli punainen helvetti.
Missing Link -teoriassa on kaikkia villejä esityksiä miten raamatun jättiläiset ovat alkuperäisiä marssilaisia johtuen pienemmästä painovoimasta joka antoi heidän kasvaa pidemmiksi ja suuremmiksi. Aina geenimuunteluun millä selitetään mm. raamatun keskeisien henkilöiden monen sadan vuoden ikiä. Ufojen ja avaruusolioiden ihmisen kaltaisuus sekä ilmeentyminen eri kulttuureissa selittynee myös samoilla periaatteilla.
Täytyy kaivella josko löydän alkuperäisen lähteen mistä näitä luin, oli tosi hyvää settiä ! xD