Sananvapaus

Sananvapaus mitä se on ja mitä se ei ole:
Sananvapaus on ihmisoikeus, mutta se ei ole absoluuttinen oikeus, eikä sen myöskään tule olla.

Sananvapaus sanana tarkoittaa vapautta puhua (ei siis vapautta seurauksista). Se sallii sanoa / ilmaista / kirjoittaa minkä vain asian ilman että sitä ennakkoon sensuroidaan. Tämä on ollut sananvapauden tarkoitus. Kuitenkin rangaistukselta suojelu, myös sanomisen jälkeen on keskeinen osa sananvapautta. Rangaistukselta suojelu pelastaa meidät liialta itsesensuurilta, joka rangaistusten ollessa kohtuuttomia ilmenee samoin kuin ennakkosensuuri.

Miksi kuitenkin sananvapauden “rajoitus” rankaisemalla jälkikäteen on joskus tarpeellista? Siksi koska oikeusvaltiossa ei voi olla porsaanreikää joka mahdollistaa yhdellä oikeudella toisten oikeuksien loukkaamisen. Eli yksinkertaisesti jos käytät sananvapauttasi loukataksesi toisen oikeuksia, se ei oikeasti kuulu sananvapauden piiriin.
Eihän pahoinpitelyäkään voi perustella liikkumisenvapaudella “kun nyt vaan liikutin tätä kättäni vasten toisen ihmisen kasvoja, kyllä nyt liikkumisenvapauttani rajoitetaan.”

Sananvapaus ei ole absoluuttinen. Ei ole mitään syytä hyväksyä uhkailua tai kiristystä, tai valheellista kunnianloukkausta. Edellä mainituista on säädetty lait, mutta ihan normaalit oikeus yksityisyyteen, oikeus olla syytön kunnes toisin todistetaan, uskonnonvapaus jne. voivat myös hyvin olla ristiriidassa sananvapauden kanssa, jos sananvapautta hyväksikäyttäen hyökätään näitä vastaan.
(henkilökohtainen mielipiteeni on että 100% fakta tulisi suojella rangaistukselta vaikka se loukkaisikin jonkun oikeuksia, jotta joistain asioista voi keskustella. Eli kannatan hyvin laajaa sananvapautta, en kuitenkaan absoluuttista.)
Lähes kaikista asioista voi oikein hyvin keskustella sivistyneesti ilman että on tarve rikkoa / sivuta toisten ihmisten oikeuksien rikkomista.

beta-0.21